Ajankohtaista

Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Olen ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa siksi, että kaupungin päätöksillä vaikutetaan jokaisen helsinkiläisen elämään. Uskon, että Helsinkiä voidaan kehittää avoimeksi, oikeudenmukaiseksi ja asukkaita palvelevaksi.
Kaupunginhallituksen jäsenenä, aikaisemmin kiinteistölautakunnan jäsenenä ja nyt kaupunginhallituksen edustajana opetuslautakunnassa tiedän miten hallinto toimii ja missä vaiheessa asioihin pitää vaikuttaa.
    Syksyn kunnallisvaaleissa ratkaistaan se, mihin suuntaan Helsingin asuntopolitiikkaa, päivähoitoa, kouluopetusta ja ikäihmisten palveluja kehitetään. Tarvitsemme lisää erilaisia asuntoja ihmisten erilaisiin elämänvaiheisiin. Asumisen kustannuksia on hillittävä sekä kaupungin omin toimin että yhteistyössä valtion kanssa. Lapset tarvitsevat hyvää hoitoa ja lähellä kotia olevia kouluja. Vanhuuden turvaksi on oltava palveluasuntoja niitä tarvitseville.
    Olen 52-vuotias ja työskentelen Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Työssäni seuraan työelämän muutoksia maailmanlaajuisesti ja se antaa hyvän mahdollisuuden peilata suomalaista kehitystä muiden maiden vastaaviin ratkaisuihin. Ennen nykyistä tehtävääni työskentelin pitkään ulkoministeriössä eri ulkoministerien avustajana. Perheeseeni kuuluu yrittäjäpuoliso ja kaksi lasta. Esikoiseni pääsi keväällä ylioppilaaksi ja tyttäreni aloitti juuri lukion. Perheessämme asui aikaisemmin kolmantena lapsena tansanialainen Michael. Hän on valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hänellä on jo oma perhe.
    Kunnallisten luottamustehtävien lisäksi toimin Vuokralaisten keskusliiton ja Kansainvälisen solidaarisuussäätiön puheenjohtajana. Olen mukana Pelastakaa Lapset ry:n toiminnassa ja olen Helsingin kirkkovaltuuston jäsen. Kesäkuun puoluekokouksesta lähtien olen ollut myös SDP:n puoluehallituksen jäsen ja olen Demarinaisten varapuheenjohtaja.

sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. ,  puh.  050 5550833
vaalipäällikkö: Minna Lundell-Kiuru,   Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. , 041 4645861
vaalitili Kallion sosialidemokraatit 13330-501940
 
Stadin Demarit

Etusivu
Yksinvalta PDF Tulosta Sähköposti
Kolumni Kallio-lehdessä 16.10.2008

Olen asunut Helsingissä 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Olin silloin mukana opiskelijapolitiikassa ja valinta ylioppilaskuntien liiton hallitukseen edellytti muuttoa Tampereelta Helsinkiin. Alun perin olen kuitenkin kotoisin pienistä keskisuomalaisista kylistä Luhangasta ja Joutsasta. Tätä nykyä olen Joutsan kunnan koolle kutsuman kesäasukastoimikunnan jäsen. Minulle tulee myös paikallislehti Joutsan Seutu kotiin joka keskiviikko ja siitä on hauska seurata jo vähän vieraiksi käyvien, mutta silti tuttujen ihmisten ja asioiden kehitystä. Kauempaa näkee ehkä jotkut asiat selvemmin.
   Poliittiseen ajatteluuni on vaikuttanut se, että aloitin yhteiskunnallisen vaikuttamisen hyvin nuorena ja täysin keskustalaisessa ja sitä kokoomuksen tukemassa ilmapiirissä.  Demareille jäi siinä tosi ahdas rako toimia. Muistan edelleen sen, kuinka isokokoinen keskustalaissetä tuli kunnanhallituksen edustajana nuorisolautakuntaan istumaan meidän nuorten tekemät päätökset nurin.
   Nyt on ollut virkistävää lukea paikallislehdestä, että joutsalaiset kokoomuslaiset ovat lopultakin saaneet tarpeekseen keskustan ylivallasta ja yrittävät tehdä siitä lopun. Koskaan aikaisemmin ei paikallislehdessä ole ollut niin paljon vaalimainoksia ja vielä millaisia mainoksia. Kokoomuksen ehdokkaat lupaavat tehdä lopun keskustan ylivallasta ja heidän tavastaan junailla asioita. Pienellä paikkakunnalla valtapuolueen haastaminen on kova juttu. Sama poliittinen värisuora vaikuttaa kaikissa muissakin asioissa kuin vain kunnallispolitiikassa.
   Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksilla on ollut vaikutusta siihen, että en pidä yhden puolueen ylivaltaa missään hyvänä. Tiedän, että meillä on kuntia, joissa demareiden valta on ollut sanelevaa ja samaa voi sanoa kokoomuksesta. Muista pohjoismaista poiketen meillä ei ole ollut maan hallituksessa vain yhden puolueen valtaa. Konsensuksen hallinta on mitä ilmeisimmin ollut maan kehitykselle eduksi, vaikka se taitaa värikkyyden politiikasta viedäkin.
   Täällä Helsingissä kokoomuksella on pitkään ollut keskeinen valta. Valtuuston suurimpana ryhmänä ja ykköskaupunginjohtajan avulla heillä on vahva asema johtaa kaupungin hallintoa.  Kaupunginjohtajana Jussi Pajunen on nyt vielä keskittänyt valtaa enemmän itselleen. Valtuustossa on kolme suurta ryhmää – kokoomus, demarit ja vihreät – joiden kannat ratkaisevat päätökset. Viime eduskuntavaalien jälkeen kokoomuksen ja vihreiden yhteistyö on tiivistynyt.  Valtuustoäänestysten jälkeen kokoomuksen johto on voinut iloiten todeta, että taas hallitusrintama piti.  Vaikka joku vihreä yrittää välillä vähän kiemurrella tuolillaan tämän hallitusrintaman tunnustamisen edessä, on se kuitenkin selvä tosiasia.
   Kunnallisvaaleissa ratkaistaan se millaisilla tavoitteilla kuntia hallitaan seuraavat neljä vuotta. Vaaleilla ei valita vain valtuutettuja, vaan luodaan myös rakenteet sille millaista poliittista yhteistyötä jatkossa syntyy. Valtuustoryhmien kokojärjestyksellä on merkitystä muuallakin kuin vain Helsingissä. Odotan mielenkiinnolla vaalien jälkeisiä uutisia myös Keski-Suomesta.
Toivon viisautta kaikille äänestyskoppiin mennessä!

Tarja Kantola
demareiden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen
Viimeksi päivitetty ( 17.02.2010 )
 

Tarja Kantola

Yhteenliittymät

Kuka on online

Sivustolla on 2 vierasta
© 2010 Tarja Kantola kotisivu