|
Kunnallisvaaleissa välittää ehdokas 790 |
|
|
|
Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Olen ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa siksi, että kaupungin päätöksillä vaikutetaan jokaisen helsinkiläisen elämään. Uskon, että Helsinkiä voidaan kehittää avoimeksi, oikeudenmukaiseksi ja asukkaita palvelevaksi. Kaupunginhallituksen jäsenenä, aikaisemmin kiinteistölautakunnan jäsenenä ja nyt kaupunginhallituksen edustajana opetuslautakunnassa tiedän miten hallinto toimii ja missä vaiheessa asioihin pitää vaikuttaa. Syksyn kunnallisvaaleissa ratkaistaan se, mihin suuntaan Helsingin asuntopolitiikkaa, päivähoitoa, kouluopetusta ja ikäihmisten palveluja kehitetään. Tarvitsemme lisää erilaisia asuntoja ihmisten erilaisiin elämänvaiheisiin. Asumisen kustannuksia on hillittävä sekä kaupungin omin toimin että yhteistyössä valtion kanssa. Lapset tarvitsevat hyvää hoitoa ja lähellä kotia olevia kouluja. Vanhuuden turvaksi on oltava palveluasuntoja niitä tarvitseville. Olen 52-vuotias ja työskentelen Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Työssäni seuraan työelämän muutoksia maailmanlaajuisesti ja se antaa hyvän mahdollisuuden peilata suomalaista kehitystä muiden maiden vastaaviin ratkaisuihin. Ennen nykyistä tehtävääni työskentelin pitkään ulkoministeriössä eri ulkoministerien avustajana. Perheeseeni kuuluu yrittäjäpuoliso ja kaksi lasta. Esikoiseni pääsi keväällä ylioppilaaksi ja tyttäreni aloitti juuri lukion. Perheessämme asui aikaisemmin kolmantena lapsena tansanialainen Michael. Hän on valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hänellä on jo oma perhe. Kunnallisten luottamustehtävien lisäksi toimin Vuokralaisten keskusliiton ja Kansainvälisen solidaarisuussäätiön puheenjohtajana. Olen mukana Pelastakaa Lapset ry:n toiminnassa ja olen Helsingin kirkkovaltuuston jäsen. Kesäkuun puoluekokouksesta lähtien olen ollut myös SDP:n puoluehallituksen jäsen ja olen Demarinaisten varapuheenjohtaja.
sähköposti:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, puh. 050 5550833 vaalipäällikkö: Minna Lundell-Kiuru,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
, 041 4645861 vaalitili Kallion sosialidemokraatit 13330-501940
|
|
Viimeksi päivitetty ( 10.10.2008 )
|